lauantai 27. huhtikuuta 2013

27.4.2013           Oma aika; sen merkitys ja tärkeys.

    
             Photo: Mun kaneli-latte <3

                 Jaahas... Enpäs ole taas vähään aikaan raapustellut...Kun ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa!!! Etenkin tuntuu, että omat hetket on todella kortilla.. Sen takia otinkin nyt aiheen sitten puheeksi...
    Nyt on mun ikioma pieni hetkeni kotona, ennen kun mies palaa maalikaupoilta ja poika herää päiväunilta. Päätinkin viettää sen nyt näin. Tein itse Kaneli-latten ja kyllä muuten maistuu!!! No niin, asiaan...
       Tällä hetkellä opiskelen siis Personal Traineriksi ja teen täysiä työtunteja..Lisäksi mulla on 2v3kk poika,joten aika menee aika lailla töiden jälkeen kotihommissa arkisin. Tietysti piipahdetaan myös puistoon ja sitten onkin jo iltapalat jne jne.. Poika nukahtaa klo 20jälkeen, jolloin sitten on aikaa muutama tunti aikuisille (jos jaksaa valvoa!). Liikunnan rakastajana onkin nyt sitten ton 8h istumatyön ohella PAKKO löytää aikaa purkaa omaa energiaa, jottei nuppi sekoa kokonaan.. No, iltaisin klo 20 jälkeen, en enää mitenkään jaksaisi mennä juoksemaan tai salille. Niinpä hoidan lukemiset ja opiskelut silloin..Jos en nukahda pystyyn. Aamuisin herätään kaikki arkena ennen kuutta..Eli niinä aamuina kun menen esim.8 töihin, vien pojan päiväkotiin ja juoksen sitten n.45min pituisen lenkin työvaatteet repussa duuniin. Yleensä näin, oli ilma sitten mikä hyvänsä :) .
      Maanantaisin ja keskiviikkoisin on mun harrastuspäivät ja miehen tiistai ja torstai. Maanantaisin mulla onkin iltavuoro yleensä, joten aamulla jää hyvin aikaa harrastamiseen.Viimeeksi tein 9km lenkin kun oli niin upea ilma ja oli luksusta saada mennä ihan kaikessa rauhassa duuniin ilman, että piti kyttää kelloa koko ajan. Arkena se nimittäin on valitettavasti sitä joka päivä.. Jost työt alkaa 7.30, juoksen yleensä työpäivän päätteeksi 45min lenkin päiväkodille. Olen vaan huomannut, ettei se toimi yhtä hyvin kuin aamulenkki, mutta en valita!!!Pääasia, että saan hetken piiiiitkäää, hektisen ja ahdistavan istumisen päätteeksi nollata aivoni..ja LIIKKUA!!!! Silloin olenkin parempi äiti ja aviopuoliso koko illan :) . Yleensä siis ti, to ja pe revin oman aikani työpäivän alkuun tai loppuun.
     Keskiviikkona odotan koko työpäivän punttitreeniäni kuin hullu puuroa..Kun pääsen kotiin pojan kanssa, olen jo toinen jalka oven raossa menossa.. Salilla sitten keskityn vaan treenistä nauttimiseen musiikin tahdissa.
   Viikonloppuisin onkin sitten ihanaa se, että aamuihmisenä voin mennä lenkille kumpana päivänä vaan tai johonkin jumppaan.. Tai mikä parasta; voidaan mennä miehen kanssa yhdessä kiipeilemään joskus :) !!!Aikaa on vaikka mihin. Ei tuijotella kelloa ja nautitaan perhe-elämästä hyvän ruoan, ulkoilun ja leikkien parissa <3 . Ja kaikilla on omaa aikaa !

    Välillä tuntuu arkisin todella väsyneeltä olo, ja varmasti jokainen, jolla on lapsia jne. , ymmärtää, mistä puhun. Kellon kanssa kilpaa eläminen on ahdistaa, mutta itse olen huomannut, että omien hetkien liikunnan parissa takia se kannattaa!!! Välillä on tunne, kuinka pitäisi revetä joka suuntaan, mutta silloin lohduttaudun ajatuksella: mikään ei kestä ikuisesti!!!! Nautin perheestäni ja tästä hektisestä arjesta joka päivä, enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois! ( Edes pienen kaverin uhmakohtauksia :) ) 
  Omat hetket, on ne sitten kenellekkin mitä vain; kirjan lukua, leipomista, kokkaamista, laulamista, antavat voimaa arkeen ja kiireen keskelle!!! Niille on järjestettävä aikaa! Se vaan vaatii suunnittelua ja kalenteriin merkkaamista,jos ei muuten!! Itse ajattelen niin, että jos poikani on puoli tuntia pidempään hoidossa, että ennätän juosta vähän pidemmän lenkin, ei se ole keneltäkään pois!!! Yleensä päiväkodin pihalta ei suostuttais lähtemään edes kotiin ;) ...

  Lokakuussa on PT - koulutukseni sitten ohi ja toivottavasti silloin viimeistään olisi mun työkuviot sillä mallilla, että en istuisi pöydän ääressä enää 8h päivässä, vaan saisin puuhastella sen parissa, mikä on mulle sitä miellyttävää omaa aikaa !!! Haaveena olisi, että saisi sumplia aikataulujaan ja vaikuttaa työaikaan itse.. Ehkä itsensä pomona... kaikki aikanaan :) !

 Tänään mulla on sitten tulevan harjoitusasiakkaani kanssa treffit kahvin parissa ja odotankin jo innolla!!!! Mulle opiskeleminen ei ole liian rankkaa...Koska aihe on just sitä nyt mitä oikeasti todellakin haluan tehdä!!!!!!!  Kaikille oikein hyvää viikonloppua ja muistakaa itseänne kiireisen arjen keskellä!!! Siihen, mihin pystyy, kannattaa itse vaikuttaa!!!!!

torstai 11. huhtikuuta 2013

11.4.2013   Tsaukkis!!!!!

        On aikaa kun oon viimeeksi rustaillut... On ollu pääsiäistä ja muuta välissä tässä... No, kuitenkin, nyt olen valmis Kuntosalivalmentaja!!! Eli lisenssikokeet on suoritettu :D !!!!
                
 Tässä kuva pitkältä perjantailta kun olin iihan yksin aamulla salilla! Harvinaista herkkua! Sai tehtyä loistavan toiminnallisen radan silloin!
 No, sen jälkeen sitten alkoikin meikäläisellä ensimmäinen kamala flunssa sitten pariin vuoteen... Matkattiin Forssaan mökille pääsiäisen viettoon ja sairastin niistäen, korvat lukossa, koko pääsiäisen... Seuraavan viikon jouduin olemaan sairaslomalla töistä.. Loppuhuipennus oli sitten paha välikorvantulehdus, joka alkoi yöllä..Ja tietysti justiin ennen näyttökoetta!!!Sain nukuttua 2h koko yönä.. Tropit hain ennen luennoille menoa ja kuinka ollakkaan; kesken luennon korvasta puhkesi tärykalvo!
  Näyttökoe suoritettiin silti kunnialla läpi ja luennoilla jaksoin istua sekä osallistua käytännön harjoituksiin hyvin. Maanantaina palasin takaisin töihin ja suoritin kirjallisen kokeen.
 
   Nyt olen vihdoin kunnossa!!!Lääkekuuria on viimeinen päivä ja korva on kunnossa, räät poissa. Työmatkajuoksu jatkuu taas :) .  Olen enemmän kuin innoissani!!!! Tänään menen pump-tunnille illalla vaihtelun vuoksi. Ajattelin myös uudistaa saliohjelmani ensi viikosta alkaen. Mietin, josko tekisin kaksijakoisen.. Tai sitten koko kropalle isommilla painoilla tms...Katsotaan, mitä keksin ;) .

      Ja sitten siitä juoksusta... Huomasinpas tässä eilen lönkytellessäni töistä kotiin ja ennen pääsiäistä, että mun juoksukengät on liian tuetut!!! Oon koko talven juossut Realflex-kengillä, jotka ovat todella kevyet ja vähän tuetut. Ilmeisesti jalkapöydän lihaksisto on sen verran jo niihin tottunut, että nuo ulkojuoksukengät syksyltä joutuvat pois käytöstä.. Ovat pronaatio-tuetut jne..  No, sainpahan sitten hyvän syyn tilaa uudet :D !!!
   Tälläiset nyt sitten lähtevät kokeiluun. Kävin kokeilemassa vastaavanlaisia kaupassa eri värisinä ja ihastuin niihin. Kappas vaan; tämä väri oli ale:ssa!! http://www.sportamore.fi/tuote/29797-nike-wmns-nike-free-run-2-w-vitrosa tuolta tilasin Realflexitkin
Wmns Nike Free Run+ 2 EXT Nike ALE Kengät Juoksukengät Paljasjalkakengät Neutraalit kengät  En malttais oottaa!!!
 Nyt mun ihanat Realflexit on ulkokäytössä sitten kevät-kesä ihan arkiliikunnassa, eli kävelyssä töihin jne. Eihän ne ole menneet miksikään matolla juostessa. Voisin muuten kirjoittaa vähän juoksusta. ihan nyt vaan, kun lenkkikausi taas alkaa...

                            Muutama sananen juoksusta..

 Eli, rakkaan harrastukseni makuun pääsin viime kesän lopussa ja syksyn alussa.. Aloitin 3km lenkeistä, ensin olin kävellyt pitkiä vaunulenkkejä n. puolitoista vuotta, joka päivä 1-2h /pvä (poika ei nukkunut sisällä :D ). Pikku-hiljaa aloin pidentää lenkkiä, työmatka-lenkki oli sitten 4,2km. Sitä juoksin n.3krt/vko.. Sitten tuli 1pidempi lenkki viikkoon 6-7km ja 2 lyhyempää. Kävelin muina päivinä 4,2km töihin ja välillä töistä pois. Lihaskuntoa tein 2krt/vko tukemaan juoksua. Töihin kävelyt toimivat hyvinä palauttavina lenkkeinä. Yhtäkkiä huomasin olevani sitten ..Juoksun aktiiviharrastaja :D !! Minä, joka aiemmin inhosin juoksua!!!! Pisin lenkkini matolla oli ensin kymppi. Sitten hommasin vihdoin sykemittarin tukemaan harjoittelua ja juoksin 13km.  Nyt aloitan sitten taas ulkona juoksemisen ja työmatkalenkit. Katsotaan, joskos kesä toisi tullessaan uuden pituus-ennätyksenkin ;).

  Kevät on siitä ihanaa aikaa, että lumet ja jäät katoavat, aurinko paistaa... Moni meistä varmasti löytää itsensä ulkoilemasta helpommin ja varmasti innostuu lenkkeilystä. Voisin antaa tässä omia vinkkejä harrastusta aloittaville... 
  Liikkeelle kannattaa lähteä hyvistä jalkineista.  Suosittelen menemään liikkeeseen ja pyytämään myyjän apua oikeanlaisten popojen löytämiseen. Monessa paikassa pystytään tekemään analyysi jalasta sekä katsomaan askellusta. Kengät on todella tärkeä juttu, sillä etenkin alussa jalka rasittuu uudesta ärsykkeestä jo itsestään todella paljon. Jos kenkä on vääränlainen, voi aiheuttaa suurta haittaa ja loukata itsensä. Kaikista kallein ja tuetuin kenkä ei myöskään aina ole se paras! Kannattaa myös hieman kierrellä paikkoja, kokeilla useampi vaihtoehtoja ja ottaa vaikka juoksuaskeliakin testiksi.Kenkiä kannattaa sisäänajaa kävelemällä niillä ja yksi hyvä pointti on muistaa, ettei nauhoja laita liian kireälle!
  Muista varuisteista sen verran, että vaatteiden tulisi olla miellyttävät päällä. Itse ostin ihanan juoksuasun Stadiumista; kevyen takin,joka pitää tuulta ja vettä , sekä trikoot,jotka pitävät ihon kuivana. Suosin myös puseroissa ja urheilurintaliiveissä kyseistä Dry fit- materiaalia, sillä iho tuntuu miellyttävän kuivalta lenkin ajan ja sen jälkeen venytellessä. Etenkin viileällä ilmalla on tärkeää, ettei palelluta itseään ja silloin Dry fit on ykkösmateriaali! Vaatetusta kannattaa myös pitää tarpeeksi kevyenä, mutta kerroksia tulee viileällä olla kuitenkin useampi! Sykemittarin voi myös hommata, mutta alkuun ei ole välttämätön. Myös hyvät musat voivat siivittää matkaa :) .
  Maltti  on olennaisen tärkeää uudessa harrastuksessa. Rauhallinen aloittaminen takaa sen, että keho pääsee mukaan. Monesti juoksusta tulleet negatiiviset kokemukset (näin myös omalla kohdallani oli) juontuvat siltä, että on aloitettu liian kovaa, liian tiheällä tahdilla. Siitä seuraa vain rasitusvammoja ( kipuilua penikoissa, urheilijan polvi...) ja pahaa mieltä. Alussa kannattaa aloittaa lenkit kävellen ja juosten vuoron perään (esim.2min kävelyä, 2min juoksua). Sitten aloittaa juosten lyhyitä lenkkejä muutaman kerran/vko, lisänä kävelyä ja hyötyliikuntaa. Myös lihaskunnon harjoittaminen on tärkeää, sillä vahvat lihakset kestävät juostessa paremmin.
   Venytä ja lämmittele lihakset ennen liikkeelle lähtöä; pienet, kevyet venytykset. Kävele alkuun ja lisää tahtia hiljakseen hölkkään jne. Myös lenkin jälkeen tulee ensin tehdä pienet venytykset, sitten myöhemmin, n.1-2h jälkeen, venyttele vielä huolellisesti jalat läpi . Alussa sääret, pohkeet, jalkapöydät saattavat kaivata erityistä venyttelyä ja pienimuotoista hierontaa; saattavat välillä kipuilla . Hyvänä apuna toimii kylmä- tai lämpögeelit jne. Jos alkaa tulla kovempia kipuiluja, tulee ehdottomasti kuunnella kroppaa ja hidastaa tahtia. Välillä saattaa joutua hetkeksi siirtyä takaisin kävelyn pariin. Syytä ei ole lannistua!!!! Tekniikka vaatii alussa harjoitusta myös ja siihen tulee kiinnittää huomiota: Katse suoraan eteenpäin, kädet ja hartiat rentoina, vartalo suorassa linjassa.Juoksu on rankka harrastus koko keholle ja vaatii paljon totuttelua! Ja lepoa.
  Ravinto tulee olla myös harjoittelua tukevaa. Riittää, kun syö normaalia, terveellistä ja tavallista ruokaa. Mitä pidemmälle harrastuksessa mennään , eli lenkkien pidentyessä jne. , tulee kiinnittää huomiota siihen, että saa energiaa tarpeeksi!! Niin hiilihydraatteja, kuin proteiinia ja rasvaa. Vaikka itse olen istumatyössä, mikä on kevyttä, olen joutunut nyt reippaasti lisäämään pitkäkestoista hiilaria ( täysjyväpasta,- riisi, ruisleipä..) ruokavaliooni, sillä harjoitteluni on niin kuluttavaa. Huomaan seuraavalla lenkillä, jos edellisenä päivänä olen saanut liian vähän pitkäkestoisia hiilareita. Tosin, aina tulee muistaa, että jokainen tietysti on yksilö; toinen saattaa pärjää vähemmällä. Mä en ;) .
  Juoksusta voi parhaimmillaan tulla uusi, koukuttava ja rakas harrastus. Tai sitten ei. Mutta suosittelen lämpimästi antamaan sille mahdollisuuden! Edullinen laji sinäänsä, ettei tarvitse muuta kuin kunnon jalkineet ja toimivat vaatteet. On mulla välillä päiviä, jolloin askel ei suju ja koko laji ottaa päähän.. Välillä jopa viikkoja! Sitten annetaan olla; tehdään jotain muuta...Kunnes tuleekin taas pakottava tarve juosta.. Ja askel suorastaan lentää! :)
 
   Tässä nyt tuli jotain pikku-juttuja ja tosiaan, ihan vaan oman kokemuksen pohjalta. Jos joku haluaa kysyä jotain tms, voin koittaa neuvoa!

 Ei muuta kuin viikonloppuja vaan!!! Mä aion kokkaan kohta avokadopastaa <3 !!!