lauantai 27. huhtikuuta 2013

27.4.2013           Oma aika; sen merkitys ja tärkeys.

    
             Photo: Mun kaneli-latte <3

                 Jaahas... Enpäs ole taas vähään aikaan raapustellut...Kun ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa!!! Etenkin tuntuu, että omat hetket on todella kortilla.. Sen takia otinkin nyt aiheen sitten puheeksi...
    Nyt on mun ikioma pieni hetkeni kotona, ennen kun mies palaa maalikaupoilta ja poika herää päiväunilta. Päätinkin viettää sen nyt näin. Tein itse Kaneli-latten ja kyllä muuten maistuu!!! No niin, asiaan...
       Tällä hetkellä opiskelen siis Personal Traineriksi ja teen täysiä työtunteja..Lisäksi mulla on 2v3kk poika,joten aika menee aika lailla töiden jälkeen kotihommissa arkisin. Tietysti piipahdetaan myös puistoon ja sitten onkin jo iltapalat jne jne.. Poika nukahtaa klo 20jälkeen, jolloin sitten on aikaa muutama tunti aikuisille (jos jaksaa valvoa!). Liikunnan rakastajana onkin nyt sitten ton 8h istumatyön ohella PAKKO löytää aikaa purkaa omaa energiaa, jottei nuppi sekoa kokonaan.. No, iltaisin klo 20 jälkeen, en enää mitenkään jaksaisi mennä juoksemaan tai salille. Niinpä hoidan lukemiset ja opiskelut silloin..Jos en nukahda pystyyn. Aamuisin herätään kaikki arkena ennen kuutta..Eli niinä aamuina kun menen esim.8 töihin, vien pojan päiväkotiin ja juoksen sitten n.45min pituisen lenkin työvaatteet repussa duuniin. Yleensä näin, oli ilma sitten mikä hyvänsä :) .
      Maanantaisin ja keskiviikkoisin on mun harrastuspäivät ja miehen tiistai ja torstai. Maanantaisin mulla onkin iltavuoro yleensä, joten aamulla jää hyvin aikaa harrastamiseen.Viimeeksi tein 9km lenkin kun oli niin upea ilma ja oli luksusta saada mennä ihan kaikessa rauhassa duuniin ilman, että piti kyttää kelloa koko ajan. Arkena se nimittäin on valitettavasti sitä joka päivä.. Jost työt alkaa 7.30, juoksen yleensä työpäivän päätteeksi 45min lenkin päiväkodille. Olen vaan huomannut, ettei se toimi yhtä hyvin kuin aamulenkki, mutta en valita!!!Pääasia, että saan hetken piiiiitkäää, hektisen ja ahdistavan istumisen päätteeksi nollata aivoni..ja LIIKKUA!!!! Silloin olenkin parempi äiti ja aviopuoliso koko illan :) . Yleensä siis ti, to ja pe revin oman aikani työpäivän alkuun tai loppuun.
     Keskiviikkona odotan koko työpäivän punttitreeniäni kuin hullu puuroa..Kun pääsen kotiin pojan kanssa, olen jo toinen jalka oven raossa menossa.. Salilla sitten keskityn vaan treenistä nauttimiseen musiikin tahdissa.
   Viikonloppuisin onkin sitten ihanaa se, että aamuihmisenä voin mennä lenkille kumpana päivänä vaan tai johonkin jumppaan.. Tai mikä parasta; voidaan mennä miehen kanssa yhdessä kiipeilemään joskus :) !!!Aikaa on vaikka mihin. Ei tuijotella kelloa ja nautitaan perhe-elämästä hyvän ruoan, ulkoilun ja leikkien parissa <3 . Ja kaikilla on omaa aikaa !

    Välillä tuntuu arkisin todella väsyneeltä olo, ja varmasti jokainen, jolla on lapsia jne. , ymmärtää, mistä puhun. Kellon kanssa kilpaa eläminen on ahdistaa, mutta itse olen huomannut, että omien hetkien liikunnan parissa takia se kannattaa!!! Välillä on tunne, kuinka pitäisi revetä joka suuntaan, mutta silloin lohduttaudun ajatuksella: mikään ei kestä ikuisesti!!!! Nautin perheestäni ja tästä hektisestä arjesta joka päivä, enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois! ( Edes pienen kaverin uhmakohtauksia :) ) 
  Omat hetket, on ne sitten kenellekkin mitä vain; kirjan lukua, leipomista, kokkaamista, laulamista, antavat voimaa arkeen ja kiireen keskelle!!! Niille on järjestettävä aikaa! Se vaan vaatii suunnittelua ja kalenteriin merkkaamista,jos ei muuten!! Itse ajattelen niin, että jos poikani on puoli tuntia pidempään hoidossa, että ennätän juosta vähän pidemmän lenkin, ei se ole keneltäkään pois!!! Yleensä päiväkodin pihalta ei suostuttais lähtemään edes kotiin ;) ...

  Lokakuussa on PT - koulutukseni sitten ohi ja toivottavasti silloin viimeistään olisi mun työkuviot sillä mallilla, että en istuisi pöydän ääressä enää 8h päivässä, vaan saisin puuhastella sen parissa, mikä on mulle sitä miellyttävää omaa aikaa !!! Haaveena olisi, että saisi sumplia aikataulujaan ja vaikuttaa työaikaan itse.. Ehkä itsensä pomona... kaikki aikanaan :) !

 Tänään mulla on sitten tulevan harjoitusasiakkaani kanssa treffit kahvin parissa ja odotankin jo innolla!!!! Mulle opiskeleminen ei ole liian rankkaa...Koska aihe on just sitä nyt mitä oikeasti todellakin haluan tehdä!!!!!!!  Kaikille oikein hyvää viikonloppua ja muistakaa itseänne kiireisen arjen keskellä!!! Siihen, mihin pystyy, kannattaa itse vaikuttaa!!!!!

torstai 11. huhtikuuta 2013

11.4.2013   Tsaukkis!!!!!

        On aikaa kun oon viimeeksi rustaillut... On ollu pääsiäistä ja muuta välissä tässä... No, kuitenkin, nyt olen valmis Kuntosalivalmentaja!!! Eli lisenssikokeet on suoritettu :D !!!!
                
 Tässä kuva pitkältä perjantailta kun olin iihan yksin aamulla salilla! Harvinaista herkkua! Sai tehtyä loistavan toiminnallisen radan silloin!
 No, sen jälkeen sitten alkoikin meikäläisellä ensimmäinen kamala flunssa sitten pariin vuoteen... Matkattiin Forssaan mökille pääsiäisen viettoon ja sairastin niistäen, korvat lukossa, koko pääsiäisen... Seuraavan viikon jouduin olemaan sairaslomalla töistä.. Loppuhuipennus oli sitten paha välikorvantulehdus, joka alkoi yöllä..Ja tietysti justiin ennen näyttökoetta!!!Sain nukuttua 2h koko yönä.. Tropit hain ennen luennoille menoa ja kuinka ollakkaan; kesken luennon korvasta puhkesi tärykalvo!
  Näyttökoe suoritettiin silti kunnialla läpi ja luennoilla jaksoin istua sekä osallistua käytännön harjoituksiin hyvin. Maanantaina palasin takaisin töihin ja suoritin kirjallisen kokeen.
 
   Nyt olen vihdoin kunnossa!!!Lääkekuuria on viimeinen päivä ja korva on kunnossa, räät poissa. Työmatkajuoksu jatkuu taas :) .  Olen enemmän kuin innoissani!!!! Tänään menen pump-tunnille illalla vaihtelun vuoksi. Ajattelin myös uudistaa saliohjelmani ensi viikosta alkaen. Mietin, josko tekisin kaksijakoisen.. Tai sitten koko kropalle isommilla painoilla tms...Katsotaan, mitä keksin ;) .

      Ja sitten siitä juoksusta... Huomasinpas tässä eilen lönkytellessäni töistä kotiin ja ennen pääsiäistä, että mun juoksukengät on liian tuetut!!! Oon koko talven juossut Realflex-kengillä, jotka ovat todella kevyet ja vähän tuetut. Ilmeisesti jalkapöydän lihaksisto on sen verran jo niihin tottunut, että nuo ulkojuoksukengät syksyltä joutuvat pois käytöstä.. Ovat pronaatio-tuetut jne..  No, sainpahan sitten hyvän syyn tilaa uudet :D !!!
   Tälläiset nyt sitten lähtevät kokeiluun. Kävin kokeilemassa vastaavanlaisia kaupassa eri värisinä ja ihastuin niihin. Kappas vaan; tämä väri oli ale:ssa!! http://www.sportamore.fi/tuote/29797-nike-wmns-nike-free-run-2-w-vitrosa tuolta tilasin Realflexitkin
Wmns Nike Free Run+ 2 EXT Nike ALE Kengät Juoksukengät Paljasjalkakengät Neutraalit kengät  En malttais oottaa!!!
 Nyt mun ihanat Realflexit on ulkokäytössä sitten kevät-kesä ihan arkiliikunnassa, eli kävelyssä töihin jne. Eihän ne ole menneet miksikään matolla juostessa. Voisin muuten kirjoittaa vähän juoksusta. ihan nyt vaan, kun lenkkikausi taas alkaa...

                            Muutama sananen juoksusta..

 Eli, rakkaan harrastukseni makuun pääsin viime kesän lopussa ja syksyn alussa.. Aloitin 3km lenkeistä, ensin olin kävellyt pitkiä vaunulenkkejä n. puolitoista vuotta, joka päivä 1-2h /pvä (poika ei nukkunut sisällä :D ). Pikku-hiljaa aloin pidentää lenkkiä, työmatka-lenkki oli sitten 4,2km. Sitä juoksin n.3krt/vko.. Sitten tuli 1pidempi lenkki viikkoon 6-7km ja 2 lyhyempää. Kävelin muina päivinä 4,2km töihin ja välillä töistä pois. Lihaskuntoa tein 2krt/vko tukemaan juoksua. Töihin kävelyt toimivat hyvinä palauttavina lenkkeinä. Yhtäkkiä huomasin olevani sitten ..Juoksun aktiiviharrastaja :D !! Minä, joka aiemmin inhosin juoksua!!!! Pisin lenkkini matolla oli ensin kymppi. Sitten hommasin vihdoin sykemittarin tukemaan harjoittelua ja juoksin 13km.  Nyt aloitan sitten taas ulkona juoksemisen ja työmatkalenkit. Katsotaan, joskos kesä toisi tullessaan uuden pituus-ennätyksenkin ;).

  Kevät on siitä ihanaa aikaa, että lumet ja jäät katoavat, aurinko paistaa... Moni meistä varmasti löytää itsensä ulkoilemasta helpommin ja varmasti innostuu lenkkeilystä. Voisin antaa tässä omia vinkkejä harrastusta aloittaville... 
  Liikkeelle kannattaa lähteä hyvistä jalkineista.  Suosittelen menemään liikkeeseen ja pyytämään myyjän apua oikeanlaisten popojen löytämiseen. Monessa paikassa pystytään tekemään analyysi jalasta sekä katsomaan askellusta. Kengät on todella tärkeä juttu, sillä etenkin alussa jalka rasittuu uudesta ärsykkeestä jo itsestään todella paljon. Jos kenkä on vääränlainen, voi aiheuttaa suurta haittaa ja loukata itsensä. Kaikista kallein ja tuetuin kenkä ei myöskään aina ole se paras! Kannattaa myös hieman kierrellä paikkoja, kokeilla useampi vaihtoehtoja ja ottaa vaikka juoksuaskeliakin testiksi.Kenkiä kannattaa sisäänajaa kävelemällä niillä ja yksi hyvä pointti on muistaa, ettei nauhoja laita liian kireälle!
  Muista varuisteista sen verran, että vaatteiden tulisi olla miellyttävät päällä. Itse ostin ihanan juoksuasun Stadiumista; kevyen takin,joka pitää tuulta ja vettä , sekä trikoot,jotka pitävät ihon kuivana. Suosin myös puseroissa ja urheilurintaliiveissä kyseistä Dry fit- materiaalia, sillä iho tuntuu miellyttävän kuivalta lenkin ajan ja sen jälkeen venytellessä. Etenkin viileällä ilmalla on tärkeää, ettei palelluta itseään ja silloin Dry fit on ykkösmateriaali! Vaatetusta kannattaa myös pitää tarpeeksi kevyenä, mutta kerroksia tulee viileällä olla kuitenkin useampi! Sykemittarin voi myös hommata, mutta alkuun ei ole välttämätön. Myös hyvät musat voivat siivittää matkaa :) .
  Maltti  on olennaisen tärkeää uudessa harrastuksessa. Rauhallinen aloittaminen takaa sen, että keho pääsee mukaan. Monesti juoksusta tulleet negatiiviset kokemukset (näin myös omalla kohdallani oli) juontuvat siltä, että on aloitettu liian kovaa, liian tiheällä tahdilla. Siitä seuraa vain rasitusvammoja ( kipuilua penikoissa, urheilijan polvi...) ja pahaa mieltä. Alussa kannattaa aloittaa lenkit kävellen ja juosten vuoron perään (esim.2min kävelyä, 2min juoksua). Sitten aloittaa juosten lyhyitä lenkkejä muutaman kerran/vko, lisänä kävelyä ja hyötyliikuntaa. Myös lihaskunnon harjoittaminen on tärkeää, sillä vahvat lihakset kestävät juostessa paremmin.
   Venytä ja lämmittele lihakset ennen liikkeelle lähtöä; pienet, kevyet venytykset. Kävele alkuun ja lisää tahtia hiljakseen hölkkään jne. Myös lenkin jälkeen tulee ensin tehdä pienet venytykset, sitten myöhemmin, n.1-2h jälkeen, venyttele vielä huolellisesti jalat läpi . Alussa sääret, pohkeet, jalkapöydät saattavat kaivata erityistä venyttelyä ja pienimuotoista hierontaa; saattavat välillä kipuilla . Hyvänä apuna toimii kylmä- tai lämpögeelit jne. Jos alkaa tulla kovempia kipuiluja, tulee ehdottomasti kuunnella kroppaa ja hidastaa tahtia. Välillä saattaa joutua hetkeksi siirtyä takaisin kävelyn pariin. Syytä ei ole lannistua!!!! Tekniikka vaatii alussa harjoitusta myös ja siihen tulee kiinnittää huomiota: Katse suoraan eteenpäin, kädet ja hartiat rentoina, vartalo suorassa linjassa.Juoksu on rankka harrastus koko keholle ja vaatii paljon totuttelua! Ja lepoa.
  Ravinto tulee olla myös harjoittelua tukevaa. Riittää, kun syö normaalia, terveellistä ja tavallista ruokaa. Mitä pidemmälle harrastuksessa mennään , eli lenkkien pidentyessä jne. , tulee kiinnittää huomiota siihen, että saa energiaa tarpeeksi!! Niin hiilihydraatteja, kuin proteiinia ja rasvaa. Vaikka itse olen istumatyössä, mikä on kevyttä, olen joutunut nyt reippaasti lisäämään pitkäkestoista hiilaria ( täysjyväpasta,- riisi, ruisleipä..) ruokavaliooni, sillä harjoitteluni on niin kuluttavaa. Huomaan seuraavalla lenkillä, jos edellisenä päivänä olen saanut liian vähän pitkäkestoisia hiilareita. Tosin, aina tulee muistaa, että jokainen tietysti on yksilö; toinen saattaa pärjää vähemmällä. Mä en ;) .
  Juoksusta voi parhaimmillaan tulla uusi, koukuttava ja rakas harrastus. Tai sitten ei. Mutta suosittelen lämpimästi antamaan sille mahdollisuuden! Edullinen laji sinäänsä, ettei tarvitse muuta kuin kunnon jalkineet ja toimivat vaatteet. On mulla välillä päiviä, jolloin askel ei suju ja koko laji ottaa päähän.. Välillä jopa viikkoja! Sitten annetaan olla; tehdään jotain muuta...Kunnes tuleekin taas pakottava tarve juosta.. Ja askel suorastaan lentää! :)
 
   Tässä nyt tuli jotain pikku-juttuja ja tosiaan, ihan vaan oman kokemuksen pohjalta. Jos joku haluaa kysyä jotain tms, voin koittaa neuvoa!

 Ei muuta kuin viikonloppuja vaan!!! Mä aion kokkaan kohta avokadopastaa <3 !!!



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

20.3.2013    Moikka Moi!!!

Tänään alkoikin päivä erilailla kuin yleensä keskiviikot...Nimittäin pääsin aamulla treenaamaan ennen töitä! Jippii!!! Olin hereillä jo ennen kuutta, mies ja poika nukkuivat, eli sain juoda aamukahvin ihan yksin <3 ! Parhautta! Energiat oli niin kohillaan salilla, että! Kokeilin omatekoista treeniäni, jossa oli muutama yhdistelmä-liike ja kyllä toimi kuntopiirinä todella hyvin.
 Tässä treeni:
          etukyykky levytangolla 3 x 15
          suorinjaloin Mave+pystysoutu 3 x 15
          leuanveto/ylätalja  3 x 12-15
          pullover+vatsarutistus 3 x 12-15
          pystypunnerrus+ylätaljaveto 3 x 12-15
          vipunosto maaten käsipainoilla 3 x 12-15
         vartalonkierto kulmassa 3 x 15
         selänrullaus penkissä 3 x 15

 Toteutin siis treenin niin, että tein kaikki liikkeet peräkkäin ilman palautuksia välissä. Tein yhteensä 3 kierrosta ja kierrosten välissä pidin n.1,5min. palautuksen. Ohjelma on siis suunniteltu niin, että liikkeet voi tehdä paikkaharjoitteluna. Olen mieltynyt itse kuntopiiriin ja se tukee kivasti mun juoksuharrastusta. Noi yhdistelmäliikkeet on vaan niiiin ihania, että on hyvä tekemisen meininki päällä kun useampi lihas työskentelee yhtäaikaa! Etenkin pystypunnerrus
+ylätalja, avaa mukavasti lapoja ja rintarankaa. Liike toteutetaan siis niin, että toisessa kädessä on käsipaino, toisessa taljakahva. Toinen käsi tekee pystypunnerrusta ja toinen ylätaljavetoa. Liike tehdään kummallekkin puolelle.
 Taidampas tolla treenillä mennä jonkin aikaa..Nyt kun tietää, miten homma pelittää, pystyy seuraavaksi laittaa isompaa painoa ja tehdä hommaa voimakestävyyden puolella. Mukavaa keskiviikkoa vaan!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

19.3.2013

                                 Hip ja Hei!!!

Aika lentää siivillä!!! Mä oon paiskinut hurjasti hommia :D ! Kaksi viikkoa sitten oli Kuntosalivalmentaja- koulutuksen ensimmäinen osio ja tiivistä settiä tuli 21h . Kaikin puolin kattava ja hyvä viikonloppu oli! Tosin, maanantaina kyllä tunsin duunissa, että kolmatta viikkoa viedään yhden päivän vapaalla... Kropassa ja päässä tuntui. Tuli myös vihdoin mun tajuntaan se, että nyt ihan oikeesti sitten opiskellaan !! Ekaa kertaa kahteentoista vuoteen! Jotenkin iski paniikki, että miten missä ja milloin sitten väännän tehtävät, kerkeän lukea jnejne... Alkujärkytyksestä selvittyäni tuli sitten hillitön innostus: Jessss!!! Nyt ihan oikeesti opiskellaan jotain, mihin mulla on intohimo ja mitä haluan vaan ahmia lisää!

 Nyt on viikko takana ja oon vääntänyt kotitehtäviä, eli suunnitellut 1-, 2- ja 3-jakoiset ohjelmat. Itselleni tein uuden kuntopiirin sekä miehelleni toiminnallisia liikkeitä sisältävän setin. Muutamalle kaverille olen aikeissa suunnitella ohjelmat myös ja pitäis heitä tässä treffatakin ja päästä sitten ohjaamaan ne läpi. Kaksi-jakoisen testasin viime viikolla ja ihan toimivahan tuo oli. Oon jättänyt muutamana edellisenä viikkona juoksun vähemmälle, kun tökki mua niin pahasti..Sen sijaan polkaisin crossaria parina päivänä ja testasin ohjelmia sekä erilaisia liikkeitä.

 Eilen tulikin sitten huutava tarve päästä juoksemaan... Ja ilman syke-mittaria tempaisin 13km :) !!!! Oli huikea fiilis!!Hyvä musa ja tuntui, kuin olisin jammaillut matolla!!! Palauduinkin todella nopeasti ! Eli tauko oli tehnyt terää. Muutenkin olin aikalailla poikki. Nyt olen pitänyt viime vkolla  pari lepopäivää ja sama toistuu tällä vkolla. Tänään oli hammaslekuri ja pe on kamun polttarit, joten la ei urheilla ;) . Kivaa nähdä lapsuuden tyttökamuja pitkästä aikaa.

 Mulla on tulossa kuntosalivalm. osio  pääsiäisen jälkeen heti ja sitten olis näyttö... Sen jälkeen jatkuu koulutus Personal Traineriksi :D !!! Innolla odotan, mitä kaikkea eteen vielä tuleekin..
Mun pitäis alkaa täälläkin kirjotella joskus jotain asiaakin, eikä vaan joutavaa lätinää, niin joku ehkä viittis lukeakkin tätä :D haha ! No, ehkä ensi kerralla on jotain sanottavaa.

 Sen verran voisin vielä mainita, että innostuin kovasti toiminnallisesta harjoittelusta ! Meillä oli viimeisenä päivänä muutama toiminnallinen treeni ja sen myötä kiinnostus alkoi. Toiminnallisen harjoittelun liikkeet siis tukevat arjessa tarvittavia ominaisuuksia, esim. laatikon kurottamista hyllyltä ja sen nostamista sieltä pois, halkojen hakkaamista.. Eli siis toiminnallisen harjoittelun liikkeissä moni lihas tekee työtä yhtä aikaa. Jotkut liikkeet voidaan myös suunnitella tukemaan urheiluharrastusta, esim. golf- swing.  Ajattelin tässä työstää jonkinlaisen ohjelman, jote testaan itse ja sitten laitan tänne sen.

 No, anyway, tässä kaikki tällä erää :) . Moi.
                Photo

lauantai 2. maaliskuuta 2013

2.3.2013

                    Aurinkoinen lauantai

Ompas ihanan fiilinki päällä koko ajan kun kevät alkaa tehdä tuloaan :) !!! Mulla onkin tänään työpäivä ja ei haittaa yhtään kun suht hiljaista ja saa olla yksin toimistolla...

         Terrkkujaaaaa!!! Haha Tässä mun tän päivän office-look :D

Hehee.. Meillä on miehen työpaikan 100v juhlat tänään Messu-keskuksessa, eli Tarkoitus olis saada kiharaa hiuksiin...Saas nähdä, kuin käy!!! Poika menee siis hoitoon mummille ja saadaan nukkua vielä aamullakin sitten rauhassa pidempään.. Pikku-tunneille varmaan mennään...
 Nyt ei sitten viikonloppuna tule liikuttuakaan, ja ihan jees niin. Mun keho on aika poikki ja tarvitsee selkeästi huilia. Tässä viikon liikunnat:
      Ma: Juoksu 10km ; sisältäen vauhtileikitettelyä
      Ti: Kuntopiiri 1h
      Ke: PK- lenkki 40min juoksu
      To: Kuntopiiri ( uusi, omatekoinen ohjelma kokeilussa )
      Pe: PK - lenkki 40min juoksu
+ joka aamu duuniin reipasta kävelyä 4,2km 35min. Myös siis tänään lauantaina.
 Jotenkin tuntui olo eilen todella väsyneeltä... Ja juoksun aloittaminenkin jotenkin ärsytti.. En tiedä, mistä johtui :P . Tää viikko on jotenkin kaikinpuolin tuntunut mättävän ton liikunnan kanssa... Oon ollut todella väsynyt toimistolta lähtiessä ja on kestänyt aikansa ennen kun olen saanut itseni käyntiin salilla.. Sit on ollu hyvä fiilis treenin päätteeksi kuitenkin. Mietin justiin, että toi sisällä juokseminen mua ehkä nyt tökkii eniten... Mieli halajais jo kaduille, mutta toi jää ei houkuttele yhtään...Hus pois kaikki lumet ja jäät :D !!!
 Kotona oon pessyt lattiat ja tehnyt kunnon siivouksen jne. ja jotenkin sielläkin on tullut puuhasteltua enempi.Tänään aion nauttia elämästä hyvän ruoan ja juoman parissa :) . Ja maanantain varmaankin käynnistän juoksulla... Ensi viikolla on sitten se KV 1-Osio, eli jospas sitten sais inspistä hioa kuntopiiri-ohjelmaa vielä lisää ;) . Pitäisi vissiin alkaa anatomiaakin palauttaa tässä mieleen..
 Kohta suuntaan jääkaapille hakemaan mun kanapatongin , nam!!! Se olis lounasaika. Odotan jo iltaa; mun ihanaa iltapukua ja kenkiä, hyvää ruokaa ja rauhassa istumista jne... Ihanaa!!!! Välillä tää arki tarttee vähän katkaisua :) . Hyvää viikonloppua ja nauttikaa kauniista paisteesta!!!

tiistai 26. helmikuuta 2013

26.2.2013     Hellureita vaaan!!!

Photo
  Suunnitelmista poiketen, kävinkin sunnuntaina kuulailemassa, kun mun miekkoset nukkuivat päiväunet kimpassa :) . Ihan hyvä setti oli, noin 45min. erilaisia heilautuksia 3krs ja vatsoja.
Photo
Kuvista tuli  hiukka hölmöjä, kun on jotenkin vaikeaa kuvata itseään... Mut joo, yritystä kuitenkin ;).

 No niin, nyt sitten tähän viikkoon. Maanantain aloitin iltavuorolla, eli nautittiin ihanaa aamiaista yhdessä pienen kaverin kanssa. Sitten suuntasinkin salille juoksemaan. Normisti su on ollut mulla lepopäivä ja ma oon vetässyt pitkän lenkin. Ajattelin, ettei kuulailu olisi ollut niin kuluttavaa, ettenkö jaksaisi kuitenkin juosta pitkää... No, toisin kävi; sykkeet oli korkeemmat kuin normisti ja jaksaminenkin oli kiikun kaakun..Päätin matkan varrella, että juostaan sitten vaan tunti. Ja hyvä vaihtoehto olikin :) . Koska tiesin, ettei tarvitse jaksaa pidempään, uskaltausuin vähän vauhtileikittelemään loppupuolella. Kaikinpuolin mukava lenkki. Ja jaksoin vielä sitten kävellä lounaalle ja siitä töihin.
 On ihanaa jotenkin tajuta se, että on tietynlainen tatsi ton juoksun suhteen ja sen, että tiedostaa oman kroppansa jaksamisen. Pystyy hyvin sitten ajoittamaan noita lenkkejä ja muuttamaan fiiliksen mukaan. Pisin lenkkini siis tällä hetkellä on 12,5km. Olen nyt kahtena peräkkäisenä viikkona sen juossut  9,2-9,5km/tunnissa vauhdilla. Aikaa on menny 1h20min. Ihan hyvältä on tuntunut tuo vauhti ja syke pysynyt n.72% maksimista, mikä vaikuttais mulla olevan aika ok.Nyt ma oli jo heti alussa sykeet huomattavasti korkeammalla ja koko lenkki tuntui 5km asti vaivalloisemmalta jotenkin.. Puolivälissä oli hyvä meno ja sitten taas alkoi fiilis latistua ja tuli tunne, että ei huvittais... Tai, että huvittais vetää kovaa :D . Niimpä tän viikon pitkästä tuli myös tän viikon Pulssi-lenkki .Lopun kiihdyttelystä sain hyvän fiiliksen päälle.Tänä aamuna olin mielestäni ihan täysin palautunut..Oikeestaan jo eilen illalla.
Photo
 Tässä on kuvaa tän aamuiselta kävelymatkalta töihin.. Koitin saada ihanan auringonnousun kuvaan...Mut ei ihan onnistunut sekää :) .. No joo, kaunista oli ja nyt on niin valoisat aamut, että olo on älyttömän energinen!!! Mä rakastan kevättä! Sitä, kun linnut alkaa laulamaan,luonto heräilee hiljalleen.. Syksy ja kevät on mun lempi-vuodenajat, sillä ne on siirtymisiä jostain johonkin. Keväällä vanha, piiiitkä talvi jää taakse ja kaikkialla on uutta elinvoimaa; luonto herää ja uudistuu. Syksyllä taas monesti (jos on ollut lämmin kesä) kesän lämpö, kuumuus ja kenties ruskeaksi paahtunut nurmikko, vaihtuvat raikkaaseen ilmaan, puut saa uudet värit jne.
 Oon huomannut olevani sellainen ihminen, joka kaipaa itsekkin uudistumista luonnon mukana :) .. Viime syksynä palasin töihin ja aloitin juoksun.. Tänä keväänä.... Aloitan Personal Traineriksi opiskelun!!!! Jippppppiiiii!!!! Eli siis kuntosalivalmentaja-koulutukseni saa jatkoa!! oon niin täpinöissäni tästä!! Tiedän, että tulee varmaan olemaan välillä haastavaa ja hieman väsyttävääkin yhdistää työ, harrastukset, koti-elämä ja opiskelu. Aion aloittaa nyt myös täydet työtunnit.. Mutta, luotan siihen, että aurinko antaa energiaa, isovanhemmat hoito-apua tarvittaessa.. Ja kohta voi taas juosta työmatkoja :D !!!!!  Asiat onnistuu, kunhan niitä vähän etukäteen suunnittelee!!! Ja motivaatio on nyt niin täysi 10, ettei tosikaan!!!! Ihanaa viikkoa <3 !!! http://www.trainer4you.fi/koulutukset/personal-trainer-koulutus/ tämän koulutuksen siis käyn.


perjantai 22. helmikuuta 2013

22.2.2013

                   Perjantaiiiii

Oikein hyvä päivä täällä tänään!! Jee jee! Eilen sain siivottua, pyykättyä jne jne .. Eli tänään se olis sitten vaan sohvasta ja nameista nauttimista illalla <3 . Perjantai on mun virallinen karkkipäivä, mutta valitettavasti lipsun välillä la ja su hieman :P .. Monesti, jos ja kun kokataan hyvät sapuskat viikonloppuna, on myös jtn hyvää jälkkäriäkin.. Mut joo, en ota asiasta stressiä, enkä ole liian tiukka itselleni. Arkena on tarkoitus sitten panostaa siihen, että söisin kunnolla,riittävästi ja terveellisesti. Ja niinhän mun mielestä olen tehnytkin tässä jo 12 vuotta :) .Nyt etenkin lapsen syntymän jälkeen meillä ollaan panostettu siihen, että eineksiä ei käytetä, ruokaa tehdään itse ja mahd.tuoreista raaka-aineista . Valkoinen vilja ei myöskään kuulu päivittäiseen ruokavalioon ja sokeristakin tingitään.
   Ruokia meillä kyllä maustellaan reippaasti ja tykätäänkin aika tulisista ruoista. Suolaa käytetään hyvin vähän. Poikakin on tottunut aika vahvoihin makuihin,esim. intialaisiin ruokiin (tosin saa aina vähä-mausteisempaa versiota). Se ruoasta...Tänään on karkkipäivä, jeeee!!!!
  Nam ;)

  Liikunnasta sen verran, että on ollut aika vaihtelevaa treenaamista:
Ma : Pitkä lenkki 12,5km matolla 1h20min
Ti: Kahvakuula tunti (by me, to myself :) )
Ke: PK- lenkki : soutua 15min, juoksua 25min
To: Kuntopiiri 3krs ja crossaria 15min
Lisänä tuohon joka-aamuinen kävely töihin reippaasti 4,2km 35min/suunta .
Tänään olis tarkotus vetästä juoksut matolla vielä n.30-40min.
 Viikonloppuna meillä on ohjelmaa sen verran, etten varmaan kerkeä treenaamaan mtn :P .. Yleensä 1 lepopäivä on ok, 2 on jo.. hmm.. liikaa ! Nyt kun on istumatyössä 6h päivässä, tunnen, että mun keho saa lepoa tarpeeksi yhdellä vapaa-päivällä. Poikkeus-viikkoja tietysti on ja silloin levätään enemmän. Kehoa kuullostellen mennään! Ehkä me pojan kanssa ulkoillaan, vaikka riehutaan sitten puistossa ;) .
 Aika todennäköistä on, että mun kuviot muuttuu kuun alusta niin, että työpäivät pitenee, jos kaikki menee suunnitellusti. Mulla on taka-ajatus, joka motivoi mua istumaan täällä ja siitä kerron sit enempi ma kun homma selviää ;) . Sitten onkin alettava suunnittelemaan aikatauluja etukäteen , että saa ympättyä omat liikkumiset ja kaiken muun mahtuvaksi viikkoihin...
 Luotan siihen et kohta tulee valoisampaa ja kevät .. Eli voi alkaa juosta lenkkejä työmatkalla :) !!! Ennen tai jälkeen työpäivän. Muutenkin, kevät tuo aina energiaa ja hyvää mieltä :) . Sitä ootetaan!!! Hyvää viikonloppua <3 !!!